Ralli on ollut suomalaisten suuri suosikkilaji jo vuosikymmeniä. Nuoret suomalaiset ovat ajaneet rallia pelloilla ja pientareilla jo kauan, joten harrastuneisuus on vienyt suomalaiset pitkälle. Rallin MM-sarjassa on kilpaillut useita menestyneitä suomalaisia rallikuskeja, jotka muistetaan vielä pitkään.
Kautta aikojen parhaat suomalaiset rallikuskit
Ensimmäiset suuret rallikuskit olivat muun muassa Timo Mäkinen, joka ajoi voittoon Jyväskylän Suurajoissa vuonna 1967. Hänet muistetaan erityisesti siitä, että kesken erikoiskoetta hänen autonsa konepelti nousi ylös peittämään näkyvyyttä. Hänen aikaan kovaa jälkeä teki myös Rauno Aaltonen, joka voitti useita osakilpailuita 1960-luvulla.
Todellinen menestys alkoi 1980-luvulla. Ari Vatanen, Markku Alen ja Juha Kankkunen olivat kovia kuskeja 1980-luvulla ja Kankkunen voitti useita maailmanmestaruuksia. Myöhemmin suomalaisten rallikuskien menestystä jatkoivat Tommi Mäkinen ja Markus Grönholm 1990-luvulla.