Arctic Lapland Rally

Ralliauto ajaa lumessa

Arctic Lapland Rally on vuosittain Rovaniemellä järjestettävä rallikilpailu, joka kuuluu SM-sarjaan ja on kansallinen sekä kansainvälinen. Yleensä ralli sijoittuu tammikuun viimeiseen viikonloppuun ja sen järjestäjänä toimii Rovaniemen autourheilijat ry. Tämä ralli myös polkaisee käyntiin sarjakauden ollen sen ensimmäinen kilpailu. Koska keliolosuhteet ovat tammikuussa Rovaniemellä sellaiset kuin ne ovat, on ralli tunnettu hyvin vaativana ajettavana. Se on myös käytännössä ainoa SM-sarjan kilpailu, joka ajetaan lumella ja jäällä.

Arctic Lapland Rally ja hieman historiaa

Koska Arctic Lapland Rally -tulokset kiinnostavat rallikansaa vielä tänäkin päivänä, kiinnostaa varmaan myös se, mistä kaikki on saanut alkunsa. Sen aivan ensimmäisen Tunturirallin, nimi jolla kilpailua ennen kutsuttiin, voitti vuonna 1966 Kari O. Sohlberg. Hän oli AKK:n puheenjohtaja, joten selkeästi melkoisia rattimiehiä. Voittajien lista on sittemmin kasvanut melkoisen legendaarisilla nimillä.

Tuohon rallikilpailun voittajien listaan kuuluvat esimerkiksi Marcus Grönholm, Timo Salonen, Ari Vatanen, Hannu Mikkola, Henri Toivonen ja Tommi Mäkinen. Myös kansainvälisiä nimiä on kilpailuissa nähty, mutta ensimmäinen ei suomalainen voittaja odotutti löytymistään aina vuoteen 2000 saakka. Tuolloin ruotsalainen Thomas Rådström teki Toyotallaan melkein historiaa ja kaappasi voiton. Vuonna 2010 voittajaksi nousi espanjalainen Daniel Sordo Citroënilla.

Arctic Lapland Rally -tulokset pitävät sisällään myös maailman tähtien saavutuksia

Myös muista autoilulajeista näkee osallistujia kokeilemassa kykyjään Rovaniemellä. Arctic Lapland Rally tarjoaa mukavaa haastetta myös F1 -kuljettajille. Rata-ajajien rallitaidot ovat todellakin koetuksella tässä kisassa. Esimerkiksi Valtteri Bottas on nähty ralliauton ratissa, eikä hän suinkaan ole ainut. Suomalaisia F1 -kuljettajia on nähty pitkä rivi Tunturirallissa. Bottaksen lisäksi penkkojen kestävyyttä ovat kokeilleet muun muassa Keke Rosberg, Kimi Räikkönen, Mika Häkkinen ja Jyrki Järvilehto.

Arctic Lapland Rally on tuttu myös multitaituri Leo Kinnuselle, jonka ura F1-kisoissa jäivät melko vähiin. Hän kuitenkin voitti Tunturirallin vuosina 1972 ja 1979. Rosberg, joka nappasi F1 Maailmanmestaruuden vuonna 1982, pääsi rallissa maaliin vasta neljännellä yrityksellään. Se kertonee haastavuudesta omaa kieltään.

Tunturirallissa nähdään myös lennokkaita ulosajoja

Rallilegenda Markku Alén pitää hyvänä juttuna sitä, että F1-kuskit uskaltautuvat kokeilemaan lajia. Joskin maailma on täysin eri ja täytyy olla varovainen, ettei matka tyssää heti ensimmäiseen lumipenkkaan, eikä edes toiseen. Malttia pitää olla myös pelatessa, ja Nopeampi kasino on hyvä paikka aloittaa. Nimensä mukaisesti asiat tapahtuvat tehokkaasti, mutta ei hätäillen. Paukkupakkaset ja lapiohommat kuuluvat olennaisena osana ralliin ja parhaimmillaan onkin pakkanen laskenut jopa 47 miinusasteeseen rallia edeltävänä iltana.

Rallin SM-sarja ei olisi sama ilman Arctic Lapland rallia, se luo tunnelman heti kohdilleen. Pakkanen asettaa omat haasteensa kuskin lisäksi myös autolle, joka vaatii jo tehtaalta asti selvittelyä, ettei matka katkea ennen aikojaan kylmyyden vuoksi. Autotehtaat olivat hieman ihmeissään, koska monia osia ei oltu edes testattu noin kylmissä oloissa.

Arctic Lapland Rally on vain osa kokonaisuutta

Muitakin osa-alueita Suomen ralleissa löytyy ja yksi niistä on Länsirannikon SM Mad Croc Rally. Siellä riittää samanlaista huisketta ja menoa, kuin pohjoisissakin, joskin ilman lunta. Se ajetaan myöhemmin keväällä. Vuonna 2021 se järjestettiin 28.-29.5.2021. Yksi isoista ja merkittävistä tapahtumista rallien keskuudessa, on Jyväskylässä järjestettävä Rally Finland, tuttavallisemmin Neste rallyksi kutsuttu.

Rallia on hyvä seurata aivan kotisohvaltakin ellei paikanpäälle halua lähteä tunnelmoimaan. Legendaarinen ralliradio kertoo tapahtumia Ylen kanavilla sekä Areenassa. Yle myös televisioi kattavasti ralleja suorana, jotta tämä meidän rallihullu kansamme saa nauttia jännityksestä sydämensä kyllyydestä.

Arctic Lapland Rally ei ehkä ole siis vain ralli. Se on osa historiaamme ja ehdottomasti myös tulevaisuutta. Se yhdistää kansaa ja saa suomalaisetkin hieman riehaantumaan. Porukalla autojen seuraaminen ja ojasta lapioiminen on yhdistävää puuhaa. Se saa adrenaliinin virtaamaan kuskin ja yleisön suonissa. Uusia nuoria kuskeja nousee esiin jatkuvasti ja autourheilu pitää pintansa suosittuna lajina.